Valoa metsässä – vastuullisuuslähettiläs tuotteisti marraskuun
Katso video:
– Puolet liikevaihdostamme tulee yksityisiltä asiakkailta ja puolet yrityksiltä. Marraskuu on kaikkein vaikein kuukausi, myös tuotteistamisen kannalta. Olen miettinyt jo pitkään, mitä sille asialle voisi tehdä, Huotari kertoo.
Hän ideoi matkailijoille palvelutarjontaa marraskuulle teemalla ”Valoa metsässä”.
– Mietin, miten valon ja pimeyden voisi yhdistää. Marraskuussa on kuitenkin tiettyä maagisuutta, ja siihen liittyy myös muita erityisiä vastakohtia, kuten kylmä järvivesi ja sauna tai takkatuli.
Tuotteistukseen innostui mukaan useita Nuuksio Lakeland -verkoston yrittäjiä, esimerkiksi majoitus- ja aktiviteettiyrittäjiä. Lopputuloksena syntyi kymmenkunta hämärän ajan tuotetta, esimerkiksi melontaa pimeällä Haukkalammella valaistuissa kajakeissa ja pyöräilyä hämärässä metsässä.
– Monenlaiset asiat ovat mahdollisia, kunhan vain joku ryhtyy toimeen, ja ympärillä on yhteistyöhaluisia ja -kykyisiä kumppaneita, Huotari iloitsee.
Tutustu Valoa metsässä -konseptin tuotteisiin: https://www.nuuksiolakeland.fi/valoa-metsassa
Kansainvälisille matkailijoille tuotettua tarjontaa löytyy myös Visit Finland DataHubista, josta eri markkinointikanavat voivat hyödyntää niitä.
Uutinen on osa Vastuullisuuslähettilään matkassa -sarjaa, jossa kuljetaan Annu Huotarin matkassa syksyn 2024 kuluessa. Visit Finland ja Videolle-yhtiö tuottavat matkasta videosarjan. Edelliset uutiset:
- Vastuullisuuslähettiläs markkinoi Suomea kestävillä luontoelämyksillä
- Vastuullisuuslähettiläs kokosi alueensa yritykset lupiinitalkoisiin luonnon hyväksi
- Vastuullisuuslähettiläs: Ilmastotoimista kertominen on merkittävä vastuullisuusteko
- Visit Finland kulkee vastuullisuuslähettiläs Annu Huotarin matkassa vuoden 2024 aikana