Suomen Matkailudata
Visit Finland tuottaa laajasti tilasto- ja tutkimustietoa Suomeen suuntautuvasta matkailusta yritysten ja matkailuelinkeinon toiminnan suunnittelun ja päätöksenteon tueksi.
Ulkomaisten matkailijoiden määrää, rahankäyttöä, hiilijalanjälkeä ja matkailijasegmenttejä mittaava tutkimus
Matkailuun kulutettiin Suomessa huippuvuonna 2019 yli 16,3 miljardia euroa vastaten 2,7 prosenttia bkt:sta
Matkailun ennakointi mahdollistaa matkailualan pitkän aikavälin menestymisen
Visit Finland julkaisee vuosittain lukuisia tutkimuksia, tilastoja, esitteitä, julkaisuja, oppaita ja muita hyödyllisiä materiaaleja.
Matkailun faktat
Majoitustilastojen ohella matkailun kehittymistä ja merkitystä toimialana seurataan sen aikaansaamien taloudellisten vaikutusten perusteella.
Matkailuun kulutettiin Suomessa vuoden 2024 alustavan matkailutilinpidon arvion mukaan 16,6 miljardia euroa. Summa sisältää suomalaisten ja ulkomaisten matkailijoiden kulutusmenot Suomessa. Ulkomainen matkailukysyntä oli alustavan arvion mukaan 4,7 miljardia euroa, mikä oli noin 16 prosenttia alempi kuin vuonna 2019 (5,6 mrd. €). Ulkomaisen matkailukysynnän osuus matkailun kokonaiskysynnästä oli 28 % vuonna 2024 (vs. 34 % v. 2019).

Matkailun aikaansaama arvonlisäys eli jalostusarvo oli vuoden 2024 ennakkoarvion mukaan lähes 5,8 miljardia euroa, eli samaa suuruusluokkaa vuoden 2019 jalostusarvon kanssa.
Matkailualalla työskenteli vuonna 2023 yhteensä 147 000 henkilöä, mikä oli lähes saman verran kuin vuonna 2019.
Jos etsit tietoa matkailutoimialasta Suomessa, tutustu myös työ- ja elinkeinoministeriön matkailusivustoon.
Kuukausittain päivittyvästä RUDOLF-raportista löydät rekisteröityjen yöpymisten määrät sekä majoitusmyynnin ja -kapasiteetin Suomessa, matkailun suuralueilla, maakunnissa, seutukunnissa sekä myös destinaatiotasolla. Voit myös tarkastella yöpymisiä lähtömaittain.
Laajasta Rudolf-tilastopalvelusta voit hakea juuri itseäsi kiinnostavaa tietoa yöpymisistä Suomessa.
Ulkomaisten matkailijoiden rahankäyttöä ja matkustuskäyttäytymistä koskeva tutkimus
Sustainable Travel Finland tilastot
Laajasta DataHub-tilastopalvelusta voit hakea DataHub-tuotteista tietoa.
Suomen matkailun vertailu muihin Pohjoismaihin
Raportissa käytetty data pohjautuu matkailuaiheisiin ulkomaisiin internet-hakuihin, jotka on kategorisoitu omiin teemoihin.
Delegaattitutkimuksen tavoitteena on selvittää kansainvälisten kongressien delegaattien kokemuksia itse kongressista, ulkomaisten delegaattien tyytyväisyyttä Suomeen kongressimaana sekä heidän rahankäyttöään Suomessa.
Euroopan unionin rahoittama
